|
LIESILAULUJA
LIESILAULUJA L. ONERVA HUURRETTA
HARMAAT PAeIVAeT.
Yoen taivas seestyy kaeypi jaelleen pilveen
ja aamut nousee illat pimenee
ja ihmislapset itkee hymyilee
ja vaihtuu vaihtuessa helteen vilveen.
Ma liiaksiko kerran hymyin itkin
ja liiaksiko tahdoin taistelin!
On laannut riemu laannut murhekin
ei kyynel vieri poskipaeaetae pitkin.
En ole onneton en onnellinen.
On harmaat paeivaet liikkumattomuus.
Jaeaehangen alla uinuu vanha uus
yoehelmassa sen haemaertaevaen sinen.
Oi lumimaisemien tyynet taulut
pois sielustani menkaeae mieluummin
kaikk' otan vanhat myrskyt takaisin
ja vanhat kyyneleet ja vanhat laulut!
HAeMAeRISSAe.
Mun pirttini soppea valaisee
vain lieden hehkuva palo.
Surullista mieltaeni miellyttaeae
sen himmeae haeilyvae valo....
Ja ruutujen takana talvinen maa
niin vienosti haemaertaeypi....
Lumikukkaset kasvavat akkunaan
tarun haltia tanhuita kaeypi....
MUMMO.
--Sano mummo miks silmaesi vaelke
on lauha kuin lapsosen?
--Usein laskevan paeivaen rusko
on nousevan kaltainen.
--Sano mummo miks aeaenesi helke
niin laempoeisen laeheltae soi?
--Usein muiston ja toivon virsi
yht' armaasti soida voi.
VARJOT.
Varhaistumma iki-ilta
varjot mailta kaukaisilta
seuraa mua ja ma heitae
heitae--ennen elaeneitae.
Yoestae kurkoittaa ne mulle
avutonta lapsenkaettaeaen
ja ne huokaa: "Tulee turmaan
tahtomattaan tietaemaettaeaen!
Olet lapsi taattos kuva
hiillos yoessae tummentuva
olet maammos orpo muisto
karreks jaeaepae uhripuisto!"
SYKSY.
Syyskultiin kellastuu
jo raskain heelmin puu
ja taehdet syttyy lakastuksen yli.
Maan sydaen yksin lyoe
kuin taeyttymaetoen tyoe
vaikk' onkin kyllaeisyyttae taeynnaeaen syli.
Suur' Saavuttamaton
sen unelmissa on
ja luonnon kellot ikaevaetae soivat
pois ijaeisyytehen....
Ja alttarille sen
se uhraa loistonsa min hetket loivat.
Soi kielet hyisen veen
ja tuulikanteleen
ja tuhatluvuin lehdet lentaeae puista
Ma niiden tuskaisaa
kun kuulen laulantaa
en omaa orpouttain enaeae muista.
Ma sitae muista en.
Kuin pisar merehen
kuin taehti aavan avaruuden helmaan
niin hukkuu murheeni
niin vaipuu lauluni
syksyn suureen suru-runoelmaan.
KOTI.
Koti kaukainen armas
mi syliis mun synnytit kerran
koti kadonnut kaunis
ole siunattu nimehen Herran!
Koti tuskainen ankee
koti rauhan aarteita vailla
olet ainoa keidas
elon muistojen korpimailla!
Kuin korkea taehti
yli kaiken halvan ja karkeen
sa yoessaeni loistat
pyhaemieltae luot paeivaeini arkeen.
Elon murheeni kehto
yhae tuutuusi tummaan halaan
kuin hartaustempliin
ma suruiseen muistohos palaan.
PAI KOIRANI MUN...
Pai koirani mun....
Miten silmaesi sun
on uskolliset syvaet!
Sa et pettaeisi
sa et jaettaeisi
kuten tekivaet ystaevaet hyvaet....
Pai koirani mun....
Nyt silmaesi sun
kuin ongelmoita kysyy:
sinae ymmaerraet
vain ystaevaet
jotka ijaeti yksinae pysyy....
ENSI LUMI.
Ensi lumi!
Jaehmettyvaeaen
saartuu taivas pilvenlonkaan.
Emo Maa kaey uneen syvaeaen
painuu kyyryyn kypaeraelleen.
Ensi lumi!
Uusi jaelleen!
Kuinka mones se jo onkaan!
Kulkee ohi kuuran siltaa
monta tummaa talvi-iltaa....
Lankee mieleen haermaen hunnut
kodin- orpouden-tunnut
vanhat haaveet luota lieden
muiston tuoden toisen vieden....
Putoo ensi lumen myoetae
sieluun muiston lumikukat....
Ammoin kuolleet maammot taatot
saapuvat kuin pilvein saatot....
Monta mykkaeae talvi-yoetae
kurkistaapi akkunasta
pyhaeisiae joulu-oeitae
jolloin ruudun takaa salaa
nietoksesta orpo-rukat
katsoo joulukynttiloeitae
jolloin sydaen kotiin halaa
mieron tietae kulkemasta....
Lumi umpeen polut sataa
eksyttaeen syoentae monta
tehden monta koditonta....
Mutta lumen tuolla puolla
ylaeisella taivahalla
tuhat kulkee linnunrataa;
ne on teitae eksyneiden
taehti-usvaa enkeleiden
joiden osa taehtein alla
oli lemmen vuoksi kuolla.
Nyt he henget eri taehtein
rientaeae aina siitae laehtein
halki ikuisuuden iltaa
iki-ikaevaensae siltaa
taehti-lemmittynsae luoksi
kertomaan he miten ovat
lepyttaeneet vallat kovat:
kuollen toinen toisen vuoksi....
Putoo kylmaeae valkovihmaa
varhaistalven haemaerihin
kukkasille elon puiston....
Talvi talven jaelkeen putoo.
Nousee aatos: Miksi? Mihin?
Kohtalotar paeaemme paeaellae
elon kuolon lankaa kutoo....
Mutta sydaemessae taeaellae
kiertyy niinkuin hopeerihmaa
unikuuraa mielikuvain
hunnuks heille kadonneille
taehtiseppeleitae muiston
kuollehien kukkain teille
unhotettuin unhottuvain....
SALAINEN SYY.
Tuskani syytae en tohdi ma sanoa
kenellekaeaen....
Lohtua en voi toivoa anoa
tuskani syytae kun tohdi en sanoa
Orvoksi jaeaen
ijaeti vaille ystaevaeae kotia....
Osani yksin on taistelut sotia
elaemaen taeaen.
Tuskani syytae en tohdi ma sanoa
kenellekaeaen....
ONNEN OVI.
Kerran sykki mua varten
syvae laemmin ihmispovi
kerran oli mua varten
avoimena onnen ovi.
Ma en hullu ymmaertaenyt;
sydaemeni tuskan peitin
oven tyoensin oudon kiinni
ystaevaeni ainoon heitin.
ORPO.
Voi eron taakkaa!
Joka paeivae sen painoa lisaeae.
Sua orpo ma itken
kuin lapsi itkevi isaeae.
Ma kyynelin kuljen
elon pimeaeae pilvistae kujaa;
Sun turvaasi kaipaan
kaedenantoas hellaeae ja lujaa.
Ja silmiaes itken
ja aeaenesi helkettae hyvaeae.
Voi eron taakkaa
voi orpouttani syvaeae!
HUURRETTA.
Kylmaet valkeat lumikkokiteet
latuja laittaa
somat saermaeiset sokkeloni teet
taruja taittaa
jaeisehen veteen
pintaan aution joutsenlammen
oksihin tammen
harteille hiljaisen nukkuvan tarhan
Sieluni eteen
valkeat hoeytyvaet kuvia kutoo
kuvia herkkiae haaveen ja harhan....
Talven saeaehaen
suven kyynelet satuina putoo
kaeyden jaeaehaen....
OI AeITI!
Eraeaenae suruisena iltana suurkaupungissa.
(Marcel Martinet.)
Oi aeiti en taida
rakkauttani ilmituoda
en sanoa mitaeaen;
sen saat sinae anteheks suoda:
ei sellaista sanota.
Sua rakastanhan
niin aeaerettoemaesti.
Miks olet niin kaukana?
Oi luokseni saa kipeaesti
sua kaipaan mun syoemmeni kaersii....
Oi aeiti ma lempinyt oon
sitae ainakin kuvitellut.
Myoes he nuo naiset
nuo hempeaet hairahtuvaiset
tummat ja vaaleet
he luulivat samoin ei pahoja olleet he kutkaan
mun lapsensyoemmelleni mi palkaksi lemmen
polot armahat tuskahan syoeksi: ei rakastanutkaan.
Tuo taeytyi sanoa heille
he kaersivaet siitae eivaetkae ymmaertaeneet;
ja sentaeaen ei kironnut kukaan
ei kantanut kaunaa.
Mut tyhjaeksi jaein soluin kaarnana virran mukaan....
Oi aeiti mun syoemmeni kaersii....
Oi aeiti oon kaupungissa
sen turulla tuomitulla;
niin kylmae on mulla
on syoemmeni sairas....
En miehiltae lohtua loeydae
ei sydaentae sielua suoraa heillae:
peljaeten pettyae elaemaen teillae
he pahoiksi asestuvat.
Naein kulkea pakko on vaekevaen lailla
kuin mitaeaen ei sielu ois vailla
tuo sielu mi kaersii
oi aeiti kuinka se kaersii....
Oh aivan pieni ma oon
yhae vielae ja turvaton
mun syliisi ikaevae on
oi aeiti mua otsalle suutele hiljaa
kuin ennen ja saevelellae
mua vienolla tuudita hellae!
Mut tuskaani viihdyttaeae
et enaeae voi se ainiaks itkemaeaen jaeae
se pisaroi verta ja pisarat hitaasti kierii
en muuta ma tee kuin katson kuinka ne vierii....
Naeaet nyt miten hauras ma olin.
Miks paeaestit mun maailmaan yksin!
Emon armahan arvoa
tiennyt en laehteissae silloin.
Oi aeiti nyt tiedaen ja kaersin....
Tule aeiti ma pelkaeaen!
Mua miehet ei tunne
tylymielin he vierovat mua
pahat naiset mun vyoettaevaet vieden kunne
ma itse en tahdo. Oi tule ma pelkaeaen....
Sun lempesi yksin on hyvae
ijaet kestaevae syventyvae.
Oi tule mua kuolema vaanii
oi aeiti mun syoemmeni kaersii....
Minut helmaasi sulje kuin ennen lasna!
Ujo hiljainen lapsi ma olin sen muistat
en leikkinyt paljon.
Ota luoksesi taas kaesivarsille nosta
ja kantaos kauas pois!
Taas kehdossa pienessae uinun
ma niinkuin muinoin
ja kaihtimet valkeat vanhat
yli unteni kumartuvat
myoes niiden kuluneet kuvat
nuo leikkivaet lapset ja perhot....
Oi kultaiset muistot!
Oi aeiti oi aeiti
sydaenkaepysi kuolee
taeae vankila tappaa haenet!
Tule pian mun syoemmeni kaersii....
Tule pian oi aeiti
emo kallehin helmasi avaa
taas raoita mulle
sadun huntua punertavaa;
unelmoida ma mielin ja vaipua uneen....
Elon aavikon polttava hiekka
vedet silmaestae hiertaeae;
...
|
